30 toukokuuta 2011

Perunasta satoa





Pitkä ja hontelo peruna alkoi kyllästyttää. Keräsimme sadon..., kuusi kappaletta perunoita.
Ja valmistimme ne ruuaksi




29 toukokuuta 2011

Fenkoli

Fenkolit ovat viettäneet jo viikkoja palstalla. Kasvu on pysähtynyt. Ovat kuitenkin pysyneet hengissä. Kasvu lähtee käyntiin, kun lämpötilat nousevat, Pian!

22 toukokuuta 2011

Parvekkeella








































Siirrän kasveja pikkuhiljaa parvekkeelta palstalle. Viimeisten joukossa ovat pavut, tomaatit ja basilikat.










































Kasvihuonekurkut aion jättää kasvamaan parvekkeelle. Viime vuonna kasvatin parvekkeella kurkkua josta sain toisinaan satoa. Kaunis lilan värinen härmesalvia on ostettu steniiuksen puutarhalta.

18 toukokuuta 2011

Palstalla








































Sain äidiltäni lemmikkejä. Ne odottavat istutusta suuressa saavissa.
Haluaisin viettää aikaa palstalla. En vain pidä kylmyydestä. Sade on silti hyvä, sillä maa alkoi olla todella kuiva.










































Olen suojannut taimia muovipulloilla. En tosin ole varma suojaanko rikkaruohoja vai kylvämiäni koriantereita ja punahattuja. On hyvä tietää missä kohtaa taimet kasvavat.
Palstalla kasvavat fenkolit ovat hidastaneet kasvua. Kotona kasvavat fenkolit ovat suurempia. Todennäköisesti sato kypsyy eri aikoina. Hyvä niin. Kasvatan kohtuullisen paljon fenkolia.

10 toukokuuta 2011

Herne, punaparsa-

Olen rakentanut palstalle pystypintaa rikkaruohopaakuista. Aion päällystää sen mansikkakankaalla ja kasvattaa siinä maanpeittokasveja. Herne, punaparsa- kuuluu niihin kasveihin joita olen suunnitellut kasvamaan pystysuoraan seinämään.

09 toukokuuta 2011

Rauta yöt 10.6



Odotamme jo kesän lämpimiä öitä!
Monivuotisia kasveja voin jo pitää palstalla. Ruusupavut, pelargonit, tomaatit, kurkut ja Basilikan voin viedä ulos vasta kesäkuun puolella. Olen istuttanut palstalle rohtosalkoruusua, viherminttua, jättipoimulehteä, salaattia, lipstikkaa, iisoppia, sitruunamelissaa, ja fenkolia. Fenkolin kanssa on meneillään testi. Puolet kasveista viettää yönsä palstalla. Puolet parvekkeella. Äitini fenkoli vietti yöt ulkona jo reilu viikko sitten. Kasvi on tosin vanha talvehtinut taimi. Minun fenkolini ovat nuoria tämän vuoden taimia.
Suojasin vasta istutetut kasvit ensimmäisinä öinä hallaharsolla.
Tutussa puutarhaliikkeessä asioidessani juttelin puutarhurin kanssa hallasta. Ennen vanhaan kun ruokatalous saattoi olla omista viljelyksistä kiinni. Pidettiin tiukasti kiinni päivämäärästä 10.6. Tätä ennen ei istutettu ulos mitään mikä ei saanut paleltua.


Ruusupapu

Kylvin nämä ruusupavut liian aikaisin. Epäilen etten saa niitä selviämään siirrosta palstalle. Aion lahjottaa nämä kasvit paikkoihin, jossa ne ovat lähempänä lopullista istutus paikkaa. Jos tämä on ruusupavun kasvuvauhti saan varmasti palstalle hyvän pergolan myöhemminkin kylvetyistä pavuista.

Maanmuokkausta palstalla









































Sain äidiltäni monivuotisia perennoja. Päivänkakkaraa, lemmikkiä ja keltaista nauhuskasvia. Maan parannustyöt ovat kuitenkin pahasti kesken, joten istutin kasvit suuriin mustiin paljuihin.

















































Rakensimme palstalle suuren säilytyslaatikon. Meillä näyttää olevan paljon työkaluja, harsoja, mansikkakankaita, istutus astioita ja eväitä. Suuressa säilytys laatikossa on tilaa kaikelle. Tänään Otto piti laatikossa taimimyymälää. Eilen Otto hämmästeli kun mummi oli ostanut suuren tomaatin taimen. Otto kysyi "Ostitko kokonaisen tomaatin?".  Pieni puutarhuri on oppinut kotona, että istutetaan siemenestä.

06 toukokuuta 2011

Harson alla








































Ajattelin olla rohkea, ja vein palstalle ensimmäisiä kasveja. Päättelin monivuotisten kasvien olevan hallalle puolustus kykyisiä. Varmistin kuitenkin taimien selviytymisen hallaharson avulla. Olen kiinnostunut näkemään mitä taimille tapahtuu. Harson alle laitoin kasvamaan Viherminttua rohtosalkoruusua ja jättipoimulehteä. Pienimmille taimille rakensin vielä minikasvihuoneita katkaistuista muovipulloista ja tomaattirasioista.

04 toukokuuta 2011

Ruusupapu

Ruusupapu
Ruusupavusta aion kasvattaa suojaisan pergolan palstalle. Evästauot on mukava viettää varjoisammassa nurkassa.

Japaninhumala

Japaninhumala
Japanin humalaa odotan innolla. Japanin humalan siemenkotia voin käyttää teejuomien mausteena.

Tomaatti

Tomaatti 4.5.2011

punajuurikas

Punajuuri
Näitä punajuurikkaita kasvatan salaattiin. Käytän niitä salaatin lehtien tapaan.

peruna

Viikossa peruna on ehtinyt kasvaa valtavasti.
Share on Facebook