30 kesäkuuta 2011

Pieniä tuhoja

Joku käy napostelemassa mangoldeja ja punajuuria. Olen siirtänyt mangoldit kohopenkin keskelle. Reunoille istutin persiljaa. Persiljat eivät vain vielä ole kovin suuria ja peittäviä. Ehkä ne ensi vuonna suojaavat penkin keskellä kasvavia kasviksia.














Kirpat napostelevat jatkuvasti mizunan lehtiä. Kolme mizunan taimeani eivät taida selvitä. paahtava kuumuus vain pahentaa asiaa. Vaihtoehdot taitavat olla siirtää taimet parvekkeelle kasvamaan kokoa, tai antaa asian olla.
Täytyy tutkia olisiko tilanteeseen luonnonmukainen ratkaisu, vai onko mizunan kasvatus palstalla mahdotonta. Tosin jos maaperä olisi paremmassa kunnossa, olisivat kasvien olot paremmat. Maan kunnostus vie aikaa, joten yritän ehkä ensi vuonna uudestaan myös mizunan viljelyä.

palstalla







































Keskelle palstaa rakentuu "kompostikeko" tähän kekoon on kasattu kaikki rikkaruohoinen maa-aines. Keon päällä kasvaa kurpitsat, krassit ja rucola. Keskellä on levähdyspaikka jossa voimme syödä eväitä.

23 kesäkuuta 2011

Susannan palsta







































Vierailimme tätini palstalla.  Hän oli innostunut kokeilemaan mansikkakangasta tukena pengerryksille. Susku oli ommellut hienoja aidanteita mansikkakankaasta, ja tukenut rakennelman bambukepeillä. Tämä palsta sijaitsee rinteessä, joten pengertäminen on aina ollut tarpeellista.
Susannan palstalla kasvoi hienoja kaaleja, astereita, papuja ja kurpitsoita. Monivuotiset kasvit ja pensaat olivat suuria ja reheviä. Ehkä meidänkin palsta vuosien kuluessa täyttyy, ja alkaa rehottaa. Palsta jota on jo pitkään viljelty, näyttää vihreämmältä, kuin meidän multainen palstamme. Olen tullut malttamattomaksi kun odotan pienten taimien kasvua.
 Lähtiessä saimme hienot raparperi sateenvarjot. Susku jäi tekemään hommia sateeseen. Muutamaa tuntia myöhemmin hän kertoi olevansa hyvin kastunut.

19 kesäkuuta 2011

Kirvat ja muurahaiset

Toivomuslistalla lisää vihollisia. taidan seuraavalla kerralla kiikuttaa ylimmät lehdet venäläisestä rakuunasta pois. Niissä asustaa suuri joukko kirvoja. En jaksa mihinkään ruiskutuksiin ryhtyä. Tuholaisten pois vieminen saa minulle riittää.

Sammakko

Palstalla on nähty myös hyötyeläimiä. Sammakko säikäytti minut tänään. En arvannut että kuivalla peltopalstalla voisi viihtyä sammakko. Täytyy pitää huolta palstan eliöistä järjestämällä niille hyvät oltavat. On helpompi viljellä kasveja jos tuholaisille on vihollisia.

Myyräntyötäkö?

 Viinisuolaheinälle oli käynyt huonosti. Lehdet nököttivät elottomina mullassa. Kun niistä nykäisi, ne irtosivat juurettomina. Olisiko myyrän työtä? Tai muurahaisten.



Onneksi jäljellä oli myös pirteitä kasveja. Toistaiseksi.

matkalla







































Sain kävellä tänään palstalle yksin. Toivottavasti muistan tämän päivän talvella, kun paleltaa ja on pimeää.

17 kesäkuuta 2011

Viherminttu

Viherminttu näyttää olevan sitkeää laatua. Kaupasta ostetusta viherminttusta on otettu pistokkaita sieltä täältä ja tökitty multaan. Kaikki pistokkaat ovat kasvaneet suuriksi ja rehottavat palstalla. Hyvä niin haluan käyttää kasvia ruuanlaitossa, paljon!.  Maussa huomaa valtavan eron kaupasta ostettavaan viherminttuun. Palstalla kasvava minttu on voimakkaan väristä ja makuista.

Salaattia

Salaatin taimet ovat jo suuria. Nämä salaatit ovat parhaimman makuisia mitä olen koskaan syönyt. Meheviä, eikä lainkaan kitkeriä.
 Maanparannusta tein vain vähän salaattimaan kohdalla. Lisäsin hiukan hevosen lantaa ja vähän kaupasta ostettua multaa.  Istutin salaattien viereen kehäkukkia hoitamaan maata. Salaattien vieressä kasvaa myös purjosipulia. Nämä kasvit löytyvät listalta huonot vieruskasvit. Siirrän purjon pois kunhan ehdin.

Luomu istutuksia







































Ihailimme kotimatkalla tienvarsien kasveja. Näyttääköhän meidänkin palstalla pian tältä?










































Tai tältä?

16 kesäkuuta 2011

palstalla








































Puolet palstasta on nyt kunnostettu. Toinen puoli saa odottaa hetken. Olen todella väsynyt suuresta urakasta jonka olen tehnyt maata kunnostaessa.
Yrttipenkkini näyttää jo hyvin voivalta. Satoa olen korjannut vihermintusta sitruunamelissasta ja basilikasta. Salaattia olen kerännyt myös.
Vein tänään merilevää palstalle maanparannus mielessä. Olin ostanut merilevän itselleni ravinnelisäksi. Levä oli niin pahaa etten voinut syödä sitä. Mietin pitkään mitä teen levälle. Ajattelin antaa sen jollekin joka arvostaisi lahjaa. Tulin kuitenkin lopputulokseen että se on niin pahaa, ettei kukaan voi haluta sitä. Luulen sen olevan hyväksi kasveille. Ainakin voin kokeilla. Näin televisiossa puutarhurin, joka neuvoi käyttämään merilevää katteina kasveille. Sama puutarhuri söi levää suoraan lammesta. hmm...

07 kesäkuuta 2011

kaupunkiviljelyä itä-lontoossa








































Lontoo oli täynnä kekseliäitä viljely ratkaisuja.  Kanaalin varrella viljeltiin veneiden kansilla. Sisäpihoilla kasvatettiin kasveja viljelylaatikoissa. Kaikki näyttivät osaavan homman. Ihanaa!!! Kiitos Hanna, kun ohjasit oikeisiin paikkoihin inspiroitumaan.
Share on Facebook