11 huhtikuuta 2013

Pikaruokaa







































Siskolta saadut parsakaalit näyttävät itäneen hyvin. Seuraavaksi täytyy selvittää koska näitä voi alkaa syödä. Leikkaan näista leivän päälle tai keittoihin kerralla sopivan määrän, ja loput saavat jatkaa kasvamista. Maku on voimakas kuten oletinkin.

Tälläiset pikaprojektit ovat ihana startti viljelykauteen. Malttamattominkin puutarhuri saa nopean onnistumisen kokemuksen ja ihanaa tuoretta vihreää luomuruokaa.  Tälläiset pika projektiti ovat tarpeellisia vaativien kasvien, kuten latva-artisokka ja munakoiso ohelle.  Munakoiso teki Viime vuonna kauniit kukat, mutta sato jäi saamatta. Tuskin jaksaisin harrastaa viljelyä jollei joukossa olisi kasveja, joiden kanssa on mahdotonta epäonnistua.

05 huhtikuuta 2013

Kasvun seuraamista





7.4 Tomaatintaimet ovat hyvässä kasvussa. Ne ovat tämän hetkisistä taimista nopeimpia kasvajia. Tänä vuonna viljelyssä on lajikkeet "tigerella", "san marzano" ja "yellow pear shaped". 

Basilikat tuntuvat näyttävän samalta päivästä toiseen. Lajike punainen luomu lajike "basil red"

Taimet on koulittu kukkamultaan jossa pitäisi olla riittävästi ravinteita turvaamaan taimien kasvu. Terhakkaimmilta näyttävät tällä hetkellä latva-artisokat jotka näyttävät olevan enemmin tukevan näköisiä kuin pitkiä. Lajike on "Purple globe".

Munakoisot ovat hitaimpia kasvajia. Niiden lajike on "listada di gandia". Niitä en vielä ole koulinut uuteen multaan. Ne saavat karvaa rypälelaatikossa pienessä mikroilmastossa. Suojaan kaikkia taimia paperiharsolla joka suodattaa kovimman valon pois. Olen huomannut taimien nuupahtavan jos ne saavat koko päivän suoraa auringon paistetta. 





01 huhtikuuta 2013




Tänään kylvettiin siskolta saatuja parsakaalin siemeniä. Nämä kylvöt on tarkoitettu syötäväksi pieninä taimina salaateissa tai keittojen päällä. Kylvöt tehtiin kohtalaisen tiiviiksi. Sekoitin suuren määrän siemeniä multaan ja peitin vielä kylvön multa kerroksella. Siemenet eivät ilmeisesti kuitenkaan saisi koskea toisiinsa, sillä silloine ne erittävät itämisen estävää ainetta. Näin olen kuullut puhuttavat. Enkä muista mistä tieto on peräisin. Noh nähätäväksi jää, miten nämä kylvöt onnistuvat, ja miltä nämä pienet taimet maistuvat. Odotan niiden olevan aika voimakkaan makuisia, koska kyseessä on parsakaalin taimet. Nähtäväksi jää.


























Tuoksupelargonit kuuluvat jokavuotisiin suosikkeihin. Yritän aina talvettaa niitä sisällällä mutta vähäisen valon ja korkeiden lämpötilojen vuoksi ne tarvitsevat lisävaloa. Onneksi äitini matkustaa joka kevät Rosendalin puutarhoille Tukholmaan, ja voin pyytä pienen taimen tuliaisiksi. Tänä vuonna sain kaksi pientä pelargonia Rosendalista. Toisessa on herkät vaalean kerman väriset kukinnot, ja toinen kukkii valkoisen ja punaisen värisin kukin.
Pelargonit sopivat parvekkeellemme mainiosti. Ne kestävät paahdetta ja nauttivat kokopäivän auringon paisteesta. Parvekkeellamme ei voi kasvattaa lajeja kuten tomaatti tai kurkku. Ne eivät yksinekertaisesti kestä kuumuutta joka etelän puoleiselle parvekkeellemme kesäpäivänä muodostuu.
Share on Facebook