18 kesäkuuta 2014

pillisipuli






















Laiska puutarhuri on unohtanut päivittää sipulien kukinnan, sekä muut parvekkeen kohokohdat. Saalaatti antaa satoa viikottain ja korianterit sekä muut siemenet, mitä lie saaveihin on kylvetty, ovat kasvaneet vimmalla. Pillisipulit puskivat mullasta yllättäen huhtikuussa olin tainnut nakata taskunpohjalta löytyneet siemenet multaan ja unohtaa tapahtuman tyystin.

20 huhtikuuta 2014

parvekkeella









































Kasvit saavat viihtyä ulkona jo. Saimme ukilta viiniköynnöksen joka istutettiin suureen ruukkuun parvekkeelle. Viiniköynnos taitaa olla epävarma talvehtija parvekkeella ruukussa. Puutarhuri äitini kuitenkin arveli että talvehtiminen saattaa onnistua jos ruukku on riittävän iso ja juuret eivät jäädy. Jos tämän vuotiselle viiniköynnöksellemme käy huonosti saamme kai kuitenkin ensi vuonna ukilta uuden pistokkaan. Viiniköynnöksen lisäksi ruukkuun on kylvetty verbena bonariensis kukkakasvia sekä laitettu pistokkaita villipelargoneista. nähtäväksi jää juurtuvatko pistokkaat tai onnistuuko kylvöt.

Lämmin kevät ilma on sallinut kylvöt parvekkeelle ja nopeakasvuiset salaatit antavat varmasti satoa jo viimeistään kuukauden päästä.

19 huhtikuuta 2014

parvekekylvöjä





Tänä vuonna tein parvekkeelle kylvöt jo neljä viikkoa sitten. Salaatin taimet ovat saaneet kasvaa parvekkeella harson alla jo ovat kasvaneet hienosti. Tein vielä kylvöjä villirucolasta ja kukkakasveista parvekeruukkuihin. Olin kompostoinut viimevuotiset kasvijätteet multaruukuissa ja multa tuntui kuohkealta, taimet näyttivät viihtyvän ruukuissa hyvin. Ihana saada uusia vihreitä taimia pitkän talven lepokauden päätteeksi.

08 maaliskuuta 2014

Ruusupapu














































































Tänä vuonna Otto kylvi pavut ajoissa, minne lie, kukkaruukkuihin.

20 heinäkuuta 2013

Salaattisatoa

























Sain kerättyä huomisille vieraille korillisen salaattia palstalta. Olin jo ajatellut että sato jää olemattomaksi, kun jänis pistelee sitä poskeensa.
Meidän palstajänistä ei ole näkynyt muutamaan päivään, ja salaatit ovat ehtineet kasvaa. Toivottavasti jänikselle ei kuitenkaan ole käynyt hullusti. Ehkä se on vain siirtynyt muualle ruokailemaan.

Salviaa friteeraamme pannulla oliiviöljyssä. Salviamurskalla voi maustaa paahdettua ciabattaa, tai vaikka paistettuja perunoita. Erityisen hyvin se sopii kurpitsakeiton mausteeksi.
Share on Facebook