23 lokakuuta 2011

lokakuussa


























naapurin hommat


















Palstanaapuri päätti istuttaa tulppaanirivejä. Punaista, keltaista ja valkoista. Istuttaessa edellisen viljelijän perunoita putkahteli sieltä täältä. hienoa satoa jo ekana syksynä.

02 lokakuuta 2011

Uuudet palstanaapurit









































Metsänlaitaan viimeiselle palstalle ovat tulleet uudet palstanaapurit. Siskoni ja ystäväni ryhtyivät viljelijöiksi myös. Kiva saada lisää seuraa palstalle ja mielenkiintoista nähdä mitä täällä alkaa tapahtua.

Syyshommia










































Parantelimme tänään pengerrystä ja teimme komposti penkkejä. Yritän kompostoida kaiken omalla kasvimaallani. Välillä aiheuttaa päänvaivaa sijoitella kasvijätettä. Odotan jo innolla uutta kasvikautta ja pohdin tulevia kasvuvalintoja. Talvi on silti ihana lepokausi kaiken kasvien hoidon lomassa.




23 elokuuta 2011

Ruusupapu ja tomaatti



Ruusupavun sato kypsyy nyt. Tomaatteista saamme valmistettua nyt kokonaisia aterioita. Ihanaa saada vihdoin palkinto kovasta työstä. Jos onnistumisia ei olisi ollut näin paljon, jaksaisinkohan uudestaan ensivuonna? Salaisuus suureen satoon taitaa silti olla maaperässä. Puutarhuri äitini opit ovat tainneet mennä perille. Viljelykasveille maaperän kunto on tärkeää. Olen ottanut ohjeista oppia ja yrittänyt kunnostaa maan hyvin. Kunnostetun maaperän vedenotto kykykin on kunnostamatonta parempi. Edessä minulla on vielä kompostin perustaminen. Pieni rutistus vielä pitäisi jaksaa ja laitaa se komposti kunnolla kuntoon. Kompostista saisin todella hyvää multaa jossa lierotkin viihtyisivät.

kukintaa elokuussa




Osa kehäkukista on vasta tulossa, osa on kypsyttänyt siemenensä jo. Kehäkukat saavat siementää itse palstalle. Yksivuotisista unikoista kerään siemenet talteen. Sain Susannalta ohjeen että Unikoiden siemenet ovat kypsiä kun siemen kodan yläosaan on tullut pieni reikä josta siemenet voi kaataa kämmenelle. . En aio leikata kasvien ruskettuneita varsia syksyllä pois, vaan annan niiden siementää minne lystäävät. Kitken sitten tarvittaessa tilaa viljelykasveille. hmm. Tähänkin käytäntöön saattaa tulla muutos, aika näyttää mitkä viljely käytännöt sopivat minulle.


Preeria-auringonkukka

Perilla

Kaunis punalehtinen perilla on minulle vielä uusi tuttavuus. Se kaunistaa etummaista kukkapenkkiäni poimulehtien, rakuunan mansikoiden, isotähtiputken, punalatvan ja päivänkakkaroiden lisäksi. Ihanaa että saan vihdoin ihailla runsasta kukkapenkkiä. Vasta perustettu palsta on ollut sieltä täältä kaljujen multalaikkujen komistama. Nyt saan vihdoin ihailla vihreää palstaa. Ensi vuonna voin vielä istuttaa aukkokohtiin yksivuotisia vihanneksia. Meidän palstalla viljellään kukat ja vihannekset osittain samoissa penkeissä.
Perillan käyttöä keittiössä en vielä tunne. Se kuuluu aasialaiseen keittiöön, sitä voi käyttää wokeissa ja salaateissa. Ihana tummanpunainen väri saa pian piristää meidän ruokiamme.

Fenkoli









































Fenkoleiden kasvatus onnistui hyvin. Olen saanut mukuloista satoa. Tosin kaikki kasvini kasvavat hiukan eri tavalla. Toiset eivät tehneetkän suurta mukulaa vaan alkoivat kasvattaa vartta. Vartta kasvattaneista kasveista poimin lehtisatoa, jota kuivatan teeksi. Toivoisin saavani myös siemen satoa. Se jää vielä nähtäväkaisi.

Palstalla

 











































Penkit alkavat pikkuhiljaa muodostua. Rivivälit näyttävät olleen monissa paikoin liian suuret. Tosin se ei kaksivuotisten kasvien kohdalla haittaa. Ensivuonna meillä kasvaa toisen ja ensimmäisen vuoden persiljat ja mangoldit samassa penkissä. Se helpottaa sadon korjuuta. Ensimmäisen vuoden kasveista voin vielä korjata satoa loppukesästä, kun vanhemmat kasvit alkavat jo kukkia. Olen alkanut odottaa jo ensikesää. Odotan innolla uusien kasvilajien viljelykokemuksia. Olen ajatellut kokeilla latva-artisokkaa. Näin Susannan palstanaapurilla latva-artisokan. Kasvi oli todella hieno! Olen suunnitellut paikankin valmiiksi. Susanna oli onnistunut suippokaalin kasvatuksessa. Myös sitä ajattelin kokeilla kasvattaa ensivuonna. Ja tietysti palsternakka on ensivuonna meidänkin palstalla. Tosin palstanaapurini kertoi epäonnistuneensa palsternakan kanssa. No aion kuitenkin yrittää.


07 elokuuta 2011

Palstalla
























































































































On hämmästyttävää seurata kasvien kasvua. Kun selaa kuvia taakse päin, huomaa kuinka valtavasti kasvit kasvavat, jopa kahdessa viikossa. Palstasta on huomaamatta muokkautunut vihreä ihmemaa, siellä ovat vallalla hullunkuriset kokeilut. Tarkoitus on löytää oma tapani viljellä ja hoitaa puutarhaa.  Kasvien kanssa työskennellessä sattumalle on hyvä antaa sijaa. Kasvit yllättävät minut toisinaan. Värit eivät olekkaan sitä mitä oletin. Tai kasvien koko. Kurpitsat, krassit, unikot sekä vesimeloni ovat kasvaneet yhteen suureksi kasvi rykelmäksi. Käyttämäni istutusetäisyys on toisinaan liian suuri, toisinaan liian pieni. Monivuotisten kasvien kanssa olen tarkempi, niille on pidemmälle ajalle tähtäävä suunnitelma. Yksivuotisia voi istutella huolettomammin.

06 elokuuta 2011

Vesimeloni


Sain Susannalta lahjaksi vesimelonintaimet. Meloni on pölyttynyt hyönteisten toimista, ja ruvennut kasvattamaan pientä vesimelonia. Hauskaa nähdä miten meloni ehtii kasvaa. Olin ajatellut vesimelonin olevan vaikea kasvatettava. Palstalla se näyttää viihtyvän kiitolllisena. Olen ihastunut sen kauniiseen lehtimuotoon. Varmasti kasvatan melonia myös ensi vuonna.


















29 heinäkuuta 2011

Päivänlilja







































Päivänlilja, jonka sain äidiltäni, oli yllätyksekseni oranssin ruskea. On mielenkiintoista istuttaa kasveja, kun ei tiedä minkälaisen kukinnon ne tekevät.  Tässä kulmassa kukkivat ensin keltaiset päivänliljat noin kuukautta aikaisemmin.  Kurpitsakeko tekee pienen varjon tähän nurkkaan, siinä päivänliljat tarjoavat suojaa sammakoille. Yritän rakentaa olosuhteet, jossa sammakotkin viihtyisivät. Ne ovat toivottuja asukkeja palstalle.

Viherminttu

Viherminttu on villiintynyt toivotulla tavalla. Pian saan ruveta rajoittamaan sitä.
Orvokit kukkivat jatkuvasti, jos poimin niistä kukat pois. Annan niiden kuitenkin siementää tähän paikkaan. Ne saavat ilahduttaa meitä myös ensivuonna.
Korianteriakin tässä kasvaa. Se on alkanut kypsyttää siemeniä. Kylvin sitä hassulla tavalla sinne tänne. ensi vuonna annan useamman taimen kasvaa lähekkäin.
Rohtosalkoruusut ovat rivissä keskimmäisinä, ja poimulehti reunustaa penkin sisälaitaan. Tässä nurkassa kasvaa paljon tee-aineksia.

Kaalit


Koristekaaleja, sekä suippo- tai kukkakaalia. Kaalit menivät kylvöissä sekaisin. Pian varmasti selviää kumpi kaali on kyseessä.
Kaalit ovat kauniita kasvatettavia. Niitä vain vaivaavat tuholaiset. Minun viljelmilläni tosin aika maltillisesti. Muutamia toukkia olen poiminut pois kaalin lehtien alta. Kirpat keskittyivät mizunan tuhoamiseen joten kaalit saivat kasvaa rauhassa.

Ei hommia tänään















































26 heinäkuuta 2011

Oton valinta

Pieni sievä orvokki on Oton viimeisin kasvivalinta. Pysähdyimme ihastelemaan kasveja Kallen puutarhalla, kun olimme matkalla mökille. Otto halusi ostaa sieltä tämän. Olen välillä ymmälläni oton istutusten kanssa. En aina tiedä minne ne pitäisi sijoittaa. Otto on vielä liian pieni hoitamaan omaa kasvimaata. Kärsivällisyys siihen ei riitä. Oton istutukset ovat päätyneet erilaisiin tehtäviin eri puolille palstaa. Persiljat reunustavat kohopenkkejä. Retikka kasvoi punajuurien seurassa. Kehäkukat ovat kasvin suojelu tehtävissä hoitamassa maata. Ja viimeisin orvokki, on silmän ilona, ja salaatin koristeena.

Siemenet kiertoon



Ihanat unikot kukkivat nyt. Sain näitä tädiltäni susannalta. Hän oli saanut näitä äidiltäni, joka oli saanut näitä naapuriltaan. Suloisimpien kasvien siemenet taitavat olla suosittua kierrätys kamaa.
Nämä eivät tietenkään ole syötäviä. Olen siis unohtanut periaatteni vain syötävien kasvien viljelystä. Joitain kasveja en vain pysty vastustamaan.

Punajuuripenkin uusi ilme






Punajuuresta korjattiin sato. Saalis jaettiin siskoni kanssa. Tilalle istutin tumman punaisia ja vanhan roosan sävyisiä orvokkeja, sekä punalehtistä basilikaa. Penkin reunalla kasvaa persiljaa. Sitä kasvatan kolmea laatua sileälehtistä, kähärälehtistä, sekä selleripersiljaa. Tein muutama päivä sitten persiljakeittoa Tuli oikein hyvää, teen varmasti uudestaankin.

21 heinäkuuta 2011

maa-artisokka









































Nauhus (jonka tarkkaa lajia en tiedä) kukki nyt. Etualalla kuvassa näkyvät maa-artisokat, ne kaivoin kompostista. Joku oli harventanut artisokka peltoaan, ja heittänyt kasvit kompostiin. Kasveissa oli hädin tuskin juuria. Istuttaminen oli hassua, tuntui kuin olisin istuttanut leikkokukkia. Silti ne ovat lähteneet hienosti kasvuun.Tosin maa-artisokka kuluu lajeihin, jotka leviävät rikkaruohon lailla. Palstan tässä nurkassa kasvaa lajeja, jotka selviytyvät vähemmällä hoidolla.

20 heinäkuuta 2011

Ruusupapu









































Köynnöstuet huojuvat vielä tyhjänä tuulessa. Ruusupavut odottivat istutus paikkaa liian pitkään. Lisäksi maa on kunnostettu puoli huolimattomasti, joten kasvu ei ole ollut huimaa. Huomaan suuren eron huolella kunnostetun kukkapenkin ja huonosti kunnostetun kukkapenkin välillä. Tänä vuonna en ehtinyt perustaa jokaista kukkapenkkiä huolellisesti. Toisaalta toiset kasvit ovat niin voimakas kasvuisia, että ne selviytyvät melkein missä vain. Onneksi on niitäkin.





Sammakon uima-allas

Meilläkin on puutarhan vesi aihe. Siihen sopi 90 litran laastipalju upotettuna maahan. Otto valitsi överbyn retkellämme mehikasvit uima-altaan reunalle. Pikkupojat tykkäävät kalastaa muovikaloja kepeillä, ja keittää mutapuuroa vesi aiheessamme.

Mansikkamaa




Kompostikeon päälle rakennettiin vielä pieni mansikkamaa. Otto on kateellisena katsonut kun naapurit poimivat mansikoita. Onneksi mukavat naapurit tarjosivat Otollekkin. Halusin ilahduttaa Ottoa ja laittaa meillekkin mansikkamaan.  Paikaksi valitsin kurpitsakeon päällisen.
Tällä viljelypalsta-alueella olemme onnekkaita. Hiekkaa ja puuhaketta saamme ottaa ilmaiseksi. Luonnollinen valinta katteeksi olikin siis toinen näistä. Päädyin valitsemaan hiekan, nyt voin halutessani sekoittaa siihen multaa ja tehdä vielä istutuksia.

18 heinäkuuta 2011

Susannan palsta kukkii








































Vierailimme taas Suskun palstalla. Siellä kukkivat unikot, päivänkakkarat ja siankärsämöt muunmuassa. En malta odottaa että meilläkin kukkivat unikot. Susanna antoi meille alkukesästä näitä samoja unikkoja. Ne ovat niin kauniita!!! Myös isotähtiputkea olemme saaneet susannalta. Meidän taimemme ovat pieniä, ehkä ne kuitenkin kukkivat jo ensikesänä.
On hauskaa seurata miten värit vaihtuvat palstalla. Alkukesästä täällä kukki oranssin punaisena, seuraavaksi oli vuorossa sinistä. nyt on herkkiä lilan ja vaaleanpunaisen sävyjä valkoisten kukkien lomassa.
Susanna valmisti lannoitevesiä kasvin suojeluun. Nokkoset hautuivat kastelukannussa. Ja rikkaruohot joutivat omaan kannuunsa. Niistä saa hyvää lannoite- ja kasvinsuojeluvettä. Susanna suihkutteli suojeluvesiä ongelma kohtiin. Käpristyneisiin lehtiin, ja erityissuojelua vaativiin kasveihin.

17 heinäkuuta 2011

fenkoli

Fenkolit kypsyvät hiljalleen. Muutama näyttää kasvattavan kukkavartta. Täytyy kysyä neuvoa palstanaapurilta joka on kertonut kasvattaneensa fenkolia.

Mangoldi

Mangoldeja kasvatan kahta laatua. Punavartista, sekä tätä vaalea vartista. Kuulin että mangoldia pitäisi poimia ahkerasti, ettei se pääse kukkimaan. Olen toiminut näiden ohjeiden mukaan. Mangoldi oli minulle uusi tuttavuus, sekä kasvimaalla että keittiössä. Olen tykästynyt kasviin kovasti. Se näyttää olevan helppo kasvatettava, ja mainio ruoka-aines.

Viinisuolaheinä

Keväällä ruokakaupasta ostettu viinisuolaheinä on pärjännyt hyvin. Aluksi taimien oli vaikea juurtua, ja osa nuupahtikin matkan varrella. Valtaosa taimista on kuitenkin lähtenyt hyvin kasvuun. Ne näyttävät reheviltä. Löysin pieniä viinisuolaheinän taimia myös raparperin lehtien lomasta. Mitenköhän lie ovat sinne päätyneet.
Olen oppinut että lehdet pitää syödä pieninä. Suuret lehdet ovat liian kitkeriä.

13 heinäkuuta 2011

Rucola























Muutama viikko sitten kylvetyt rucolan siemenet itivät helteistä huolimatta. Olin peittänyt kylvöt muovilla, jotta kosteus säilyisi maassa. Aukkokohtiin kylvin vielä mizunaa. Nyt on hiukan viileämpää, joten oletan muovin olevan tarpeeton.

11 heinäkuuta 2011

Stina-mummin piha







































Sato näyttää olevan tänä vuonna aikaisessa. Oton mummin piha oli täynnä kypsymässä olevaa satoa. Pensas mustikoissa oli suuria raakileita. Viiniköynnöksen lehtien alla piilotteli suuria rypäleterttuja. Mustaherukat olivat osaksi jo kypsiä. Mustaherukan lajike on pohjanjätti. Se tekee suuret hyvän makuiset marjat. Parsakaalitkin olivat hyvässä kasvuvauhdissa.
Pihalla on Otolle hauskoja tunneleita ja polkuja. Se on kuin suuri labyrintti.

Kurkkua ja tomaattia





















Kasvihuone kurkku on pian kypsä. Tomaatteja olemme jo popsineet silloi tällöin.

Nupuilla



Kehäkukat ja nauhus avaavat pian kukkien nuput. Nauhuksen värin pitäisi olla keltainen. Sain kaksi taimea äitini puutarhasta.

sato kypsyy






















Karviainen sekä vadelma kasvoivat palstalla jo valmiiksi. Puhdistimme niiden alustat rikkaruohoista ja jätimme ne kasvamaan paikoilleen. Pian saamme marja-satoa.
Share on Facebook