30 huhtikuuta 2011

Peruna

Peruna näyttää voivan hyvin. Ensimmäinen perunan taimi puski esiin banaanipuun juurelta helmikuussa. Ja myöhemmin sieltä ilmestyi esiin toinenkin taimi. Taimet ovat todennäköisesti peräisin äitini pihalta. Otin syksyllä kukkamultaa kasvimaan kohdalta.  Sieltä varmaan peräisin mullasta esiin puskeneet taimet. Tässä kasvaa myös yksi itäneestä perunasta kasvatettu taimi. Se on ollut kaikista taimista vahvimman näköinen. Kuiva sisäilma ja vähäinen valo on hankaloittanut aikaisten perunoiden oloja. Olen kuitenkin saanut ne pidettyä hengissä. Ja nyt ne näyttävät voivan hyvin. Näin jopa udelleen istutusta tehdessä pienen perunan.
Share on Facebook